top of page
Search
koalansomeaktivism

Kaaosmaailma

Updated: Jun 12


Kuva: Laura Jylänki


Pelottaa olla nuori tässä kaaosmaailmassa

Kaikenlaista tapahtuu ja ajelehdin mukana

Yhteiskuntaa ympärillä pyörittää vain raha

Ja ne joilla on eniten valtaa pakenevat vastuuta

Hyvinvointivaltio ja onnellisin maa

Jossa rikkaat aivan rauhassa saa köyhiä kurittaa

Eriarvoisuuden kuilu kansalaisten välillä

Syvenee ajan myötä, sentti sentiltä

Kohta täällä asuu vain kahden kerroksen väkeä

Minne katosi se maa jossa kaikki saattoi menestyä?

Nuoret palaa loppuun ja eduskunnasta huudetaan

Lääkkeeksi viinaa vain eikä suinkaan terapiaa!

Miksi täällä piiskataan aina vaan työttömiä

Eikä ikinä yrityksiä jotka ei palkkaa ihmisiä?

Syytellään kuinka työttömyys on työttömän oma vika

Kun samaan aikaan työpaikkailmoituksissa etsitään yksisarvisia

Kansanedustajat istunnoissa ajaa omaa etuaan

Unohtuiko että siellä piti edustaa kansaa?

Nykyinen aikakausi on kyllästetty vihalla,

Toisten kiusaamisella ja ulkonäköpaineilla

Ihmisarvo lasketaan someseuraajilla,

Pankkitilin summalla tai vaakalukemalla

Ilmastokin muuttuu eikä kukaan huomaa

Mitä me tehdään tulevaisuudella jos kohta ei ole koko planeettaa?

Eikö nykyiset päättäjät vain oikeasti välitä

Että onko meillä kohta enää elinympäristöä?

Joka päivä otsikoissa on turvallisuusuhkia

Nälänhätää, sairautta ja onnettomuuksia

Maailmalla soditaan aivan joka puolella

Tuntuuko tää sustakin ihan maailmanlopulta?

Pelottaa olla nuori tässä kaaosmaailmassa

Mihin katosi se ajatus maailmanrauhasta?


Laura Jylänki, maaliskuu 2024


Kirjoittaja on monissa liemissä keitetty nuori kuvallisen ilmaisun toteuttaja. Hänelle kuvataiteen tuottaminen ja runojen, sekä tekstien kirjoittaminen ovat tärkeitä ja luontaisia tapoja viestiä omista tunteista. Kirjoittaja käy parhaillaan myös mielenterveyden kokemusasiantuntijakoulutusta. Omien kokemusten kautta mielenterveyden moninaisten aiheiden esiin nostaminen on hänelle tärkeää. Kirjoittajan käsialaa on myös Koalan Instagramissa ilmestyvä Koalasarjis.


55 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page