Kuva: Oskari
Epämääräisiä tunteita, paljon vaikeaa oloa. En edes tiedä mitä ajattelen tai tunnen. Pelottaa usein, voimakkaastikin. Olen jumissa ja hätätilassa. Käyn päivystyksessä tai kiirevastaanotolla usein parikin kertaa viikossa.
Minua siis ainakin ahdistaa voimakkaasti. Ajatukset ovat sairastuneita täysin kohtuuttomaan itsekritiikkiin ja itsemurhan suunnitteluun. En meinaa selvitä päivästä toiseen. Ja lisäksi, jos saan jotain hyödyllistä ja itselleni terveellistä tehtyä, olen sen jälkeen hyvin väsynyt – oikeastaan pelottavan väsynyt.
Olen tehnyt masennustestejä, ahdistustestejä ym. nyt säännöllisesti kuukauden ajan. Testituloksista näkyy PHQ-9-testissä lievä tai keskivakava masennus. Toki kysymykset ovat osin päällekkäisiä ja samansisältöisiä kuin ahdistuskyselyssä. Sen osalta Maisa ei kerää trenditietoa. Usein testit ilmoittavat lopuksi, että sinun tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Kysyn: teenkö minä kohta enää mitään muuta?
Nyt tällaista. Opiskelusta ei tarvitse puhua nyt. Se ei onnistu tai vain lisää vaivoja ja hankalia oloja. Toki tämä on välttelyä, mutta sain sen lähes ohjeeksi lääkäriltäkin: älä nyt mieti sitä gradua. Silti haluaisin roikkua kiinni kirjoittajakurssilla ja ryhmätapaamisissa.
Oskari 21.3.2024
Kirjoittaja on mielenterveyden kokemusasiantuntija ja valtiotieteiden maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Gradun kirjoittaminen on ollut hänelle vaikea prosessi, jossa viivyttely ja riittämättömyyden tunne ovat vaihdelleet innostuksen ja asiantuntijana kehittymisen ilon kanssa. Tietoisella tasolla on selvää, että gradu tulee kyllä valmiiksi, mutta tie siihen näyttäytyy tällä hetkellä kovin sumuisena ja kivisenä. Mikä on oikea määrä ponnistelua? Entä lepoa ja positiivista hälläväliä-asennetta? Välillä kysymykseksi nousee: miksi kiusaan itseäni tällä kaikella?
Comments